Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 80


Lukion päättötodistus ja liitteet

 

Lukion päättötodistuksen todistuspohja (LOPS2021)

 

Hyvvoltk 29.05.2024 § 80  

194/12.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Lukion vs. rehtori Karjalainen Tuomas

 

Pyhäjärven kaupungin hyvinvointilautakunta toimii perusopetuslain ja lukiolain mukaisena monijäsenisenä toimielimenä ja päättää toimialueensa erityslainsäädännössä monijäseniselle toimielimelle määrätyistä asioista.

 

Lukiolaki (714/2018 § 39) sekä valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet vuodelta 2019 määrittelevät todistuksiin liittyvät seikat. Todistuspohjat ovat osa opetussuunnitelmaa, ja lukiokoulutuksen järjestäjän tulee päättää todistusten ulkoasusta. Valtakunnallisissa lukion opetussuunnitelman perusteissa on yksityiskohtaiset määräykset todistuksessa ilmenevistä asioista. Myös todistusten liitteistä on yksityiskohtaiset määräykset.

 

Lukion päättötodistus annetaan opiskelijalle, joka on suorittanut lukion koko oppimäärän. Lisäksi päättötodistukseen liitteenä annetaan erillinen todistus lukiodiplomin ja suullisen kielitaidon kokeen suorittamisesta.

 

Lukion todistusten tulee sisältää seuraavat tiedot:

 

Todistuksen nimi, koulutuksen järjestäjä, opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän lukiokoulutuksen järjestämisluvan päivämäärä, oppilaitoksen nimi, opiskelijan nimi ja henkilötunnus, suoritetut opinnot, paikkakunta, todistuksen antamispäivämäärä ja rehtorin allekirjoitus, arvosana-asteikko,

selvitys kielten oppimääristä, S2/SV2 = äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärä, A = perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkaneen A-kielen oppimäärä, B1 = perusopetuksessa alkaneen B-kielen oppimäärä, B2 = perusopetuksessa alkaneen valinnaisen B2-kielen oppimäärä, B3 = lukiossa alkaneen valinnaisen B3-kielen oppimäärä, ÄO/M = äidinkielenomainen oppimäärä toisessa kotimaisessa kielessä (ruotsi/suomi) sekä merkintä, että todistus on Opetushallituksen päättämien lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 mukainen.  

 

Lukion päättötodistukseen merkitään: ”Lukion oppimäärä sijoittuu tasolle neljä kansallisessa tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksessä ja eurooppalaisessa tutkintojen viitekehyksessä.”

 

Uskonnon ja elämäkatsomustiedon arvosana merkitään todistuksissa merkinnällä ”uskonto/elämänkatsomustieto” erittelemättä, mihin opetukseen opiskelija on osallistunut. Suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus merkitään todistuksessa kohtaan ”äidinkieli ja kirjallisuus”.

 

Lukion päättötodistukseen merkitään opiskelijan opiskelemat oppiaineet, niissä suoritettujen opintopisteiden määrä sekä kunkin oppiaineen arvosana sanallisesti ja numeroin (esimerkiksi kiitettävä 9) tai merkintä oppiaineen hyväksytystä suorittamisesta (suoritettu S).

 

Temaattiset opinnot merkitään suoritusmerkinnällä. Temaattisten opintojen opintojaksojen nimet eritellään liitteeseen.

 

Lisätietoja-kohtaan merkitään päättötodistuksen liitteenä annettavat ja sitä täydentävät todistukset lukio-opintoihin liittyvistä näytöistä, kuten suoritetut lukiodiplomit, suullisen kielitaidon kokeet sekä erittely temaattisista opinnoista ja sellaisista muista lukion oppimäärään kuuluneista opinnoista, jotka eivät sisälly oppiaineiden oppimääriin.

 

Mikäli opiskelija on opiskellut yli puolet oppiaineen oppimäärän opinnoista muulla kuin koulun varsinaisella opetuskielellä, tulee siitä tehdä merkintä todistuksen lisätietoihin.

 

Lukiossa pidetään opiskelijan opinnoista rekisteriä, josta ilmenevät suoritetut opinnot ja niiden arvosanat. Lukion koko oppimäärän suorittamisesta ei anneta yhteistä arvosanaa oppiaineiden arvosanojen keskiarvona eikä muullakaan tavalla. Pyhäjärven lukiossa käytetään taito- ja taideaineissa Opetushallituksen lukiodiplomipalvelun tuottamia lukiodiplomitodistuksia.

 

Todistukseen merkitään opiskelijan suorittamien opintojen määrä opintopisteinä. Kokonaismäärään lasketaan hylättyjä opintoja vain pakollisissa ja valtakunnallisissa valinnaisissa opinnoissa.

 

Päättötodistuspohja on liitteenä.

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Tilli Jouni

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että liitteen mukainen lukion päättötodistus otetaan käyttöön 31.5.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.