Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 174


Kaupunginvaltuuston kokouksen 26.6.2024 päätösten täytäntöönpano

 

Khall 19.08.2024 § 174       

44/00.02.01/2024         

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Kuntalain (410/2015) 39 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96.1 §:n mukaan valtuuston päätösten täytäntöönpanosta vastaamiseen olennaisen osana kuuluu päätösten laillisuuden valvonta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet, jotka muuten voivat johtaa valituksiin.

 

Valvonta kohdistuu samoihin seikkoihin, joiden perusteella voi kuntalain 135 §:n nojalla tehdä kunnallisvalituksen, eli menettelyvirheisiin, toimivallan ylityksiin ja muihin laillisuusvirheisiin. Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset niiden valituskelpoisuudesta riippumatta. Vaikka päätös ei olisikaan kuntalain mukaan valituskelpoinen, se voi kuitenkin vaatia täytäntöönpanotoimia ja siten kunnanhallituksen laillisuusvalvontaa.

 

KuntaL 143 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan KuntaL 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Silloinkaan kun päätös pannaan täytäntöön ennen sen lainvoimaisuutta, täytäntöönpano ei yleensä voi tapahtua ennen pöytäkirjan tarkastamista. Tämä koskee myös päätöksiä, jotka kuntalain mukaan on pantava tai voidaan heti panna täytäntöön.

 

Kaupunginvaltuuston pöytäkirjaan on kirjattu seuraavat pykälät:

 

- § 44 Kokouksen avaaminen

- § 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

- § 46 Pöytäkirjantarkastajien valinta

- § 47 Työjärjestyksen hyväksyminen

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa päätökset §:t 44 – 47 tehdyiksi lain ja hallintosäännön mukaisesti.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 48 Murtomäki 2 tuulivoiman osayleiskaava / kaavaehdotus

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyi Murtomäki 2 tuulivoiman osayleiskaavan.

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden todistuksella 13.8.2024, kaupunginvaltuus-ton päätös sai lainvoiman. Päätöksestä ei ole tehty kunnallisvalitusta kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Todetaan, että MRA:n 93 §:n mukaan kaupunginhallituksen 13.8.2024 julkaisemalla julkisella kuulutuksella Murtomäki 2 osayleiskaava tuli lainvoimaiseksi 13.8.2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 49 Kaavamuutos Pyhäsalmen asemakaavan korttelissa 1047

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Todetaan, että kaupunginvaltuusto päätti, että Pyhäjärven kaupunki laittaa vireille Pyhäsalmen asemakaavan korttelin 1047 kaavamuutoksen MRL:n 63 §:n ja MRa 30 §:n mukaisesti.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 50 Sekoitusjyrsintäkorjaukset vuonna 2024, kaavatiet

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön.

 

Kunnallisvalitusta ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 51 Talousarvion toteutuminen 30.4.2024

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsi talouden toteutuman 30.4.2024 tiedoksi kokouksessaan 26.6.2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 52 Tanssiopistotoiminnan aloittaminen Pyhäjärven kaupungin

toimintana 1.8.2024 lukien

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön.

 

Kunnallisvalitusta ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 53 Omavelkaisen takauksen myöntäminen / PyhäNet Oy

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päätti

  1. myöntää 100 %:n omavelkaisen takauksen PyhäNet Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä nostettavalle lainalle liitännäiskustannuksineen. Luoton määrä on kokonaisuudessaan 3.800.000 euroa. Luottoaika on 15 vuotta. Takaus kattaa luoton pääoman, korot, viivästyskorot sekä mahdolliset muut kulut,
  2. . edellyttää takaukselle PyhäNet Oy:ltä riittävää 3.040.000 euron (3.800.000 €/80 %) vastavakuutta,

 

Kaupunginvaltuusto päätti, että

  1. takaus on voimassa siihen saakka, että päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin,
  2.  takauksesta peritään 0,25 %:n suuruinen vuotuinen takausprovisio jäljellä olevasta lainapääomasta.

 

Päätöksestä ei ole tehty kunnallisvalitusta kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden todistuksen mukaisesti, 13.8.2024 kaupunginvaltuuston päätös sai lainvoiman.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 54 Jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen valinta Raahen kaupungin työllisyyslautakuntaan

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätöksellään 26.6.2024 § 54 nimesi Raahen kaupungin työllisyyslautakuntaan 31.5.2029 päättyväksi toimikaudeksi Jorma Leskisen ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Teija Mykkäsen ja esittää nimetyt henkilöt Raahen kaupunginvaltuustolle.

 

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi kaupunginhallituksen päätöksen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

- § 55 Valtuutettujen aloitteet

 

 Valtuutettujen aloitteita ei tehty.