Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 30.10.2024/Asianro 11



 

Tuloveroprosentista päättäminen vuodelle 2025

 

Khall 07.10.2024 § 213 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Sari Nissilä

 

Kuntalain 410/2015 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

 

Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17 päivänä tuloveroprosentin suuruus. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Tänä vuonna tiedot veroprosenteista on ilmoitettava Verohallinnolle viimeistään 18.11.2024. Kunta ilmoittaa tuloveroprosentin prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella (29.6.2021/624).

 

Pyhäjärven kaupungin veroprosentti vuonna 2024 on 9,10 %.

 

Sote-uudistuksen yhteydessä kuntien verotuloja siirrettiin valtiolle hyvinvointialueiden toiminnan rahoittamiseksi. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennettiin yhtä monella prosenttiyksiköllä (12,64 prosenttiyksiköllä), ja valtion verotusta kiristettiin vastaavasti. Uudistuksella ei ollut tarkoitus keventää eikä kiristää kenenkään verotusta. Jatkossa ansiotuloista maksetaan nykyistä enemmän veroa valtiolle, mutta vähemmän kunnalle, jolloin kokonaisuutena verotuksen taso säilyy lähes ennallaan. Sote-uudistuksen johdosta Pyhäjärven kaupungin tuloveroprosentiksi muodostui 9,11 % (21,75 – 12,64) vuodelle 2023. Vuosina 2020 – 2022 Pyhäjärven kaupungin tuloveroprosentti on ollut 21,75 %. Vuosina 2017 -  2019 Pyhäjärven kaupungin tuloveroprosentti on ollut 20,75 %. Vuosina 2007 – 2016 Pyhäjärven kaupungin tuloveroprosentti on ollut 19,75 %.

 

Verotulojen toteutumat tilinpäätöksissä 2022 ja 2023

 

 TP 2022 TP 2023 Muutos-%

Kunnallisverot, euroa 15.551.890 7.885.560 -49,3

Yhteisöverot, euroa 4.320.543 1 751.542 -59,5

Yhteensä 19.872.433 9.637.102 -51,5

 

Taulukoissa on nähtävissä muutos, jonka hyvinvointialueuudistus aiheutti kuntien verotuloihin. Uudistus toi muutoksia myös yhteisöverotulokertymään. Kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta pienennettiin yhdellä kolmasosalla. 

 

Vuoden 2023 kunnallisverotulototeutuma 7,9 M€ sisältää vielä verotulokertymää vuodelta 2022 (tammikuun 2023 verotilitys), jonka vuoksi kunnallisverojen euromäärä on suurempi verrattuna vuoden 2024 toteutumaan.

 

 

Verotulojen toteutumat vuonna 2024:

 

 TA 2024  Tot. 30.9.2024 Tot. %

Kunnallisverot, euroa 7.460.000 5.684.141 76,2

Yhteisöverot, euroa 1.360.000 961.479 70,7

 

Tulevien vuosien verotuloarviot tukeutuvat Suomen Kuntaliiton tuottamiin kuntakohtaisiin veroennusteisiin. Verotuloennustekehikossa on huomioitu Verohallinnon uusimmat ennakkotiedot verovuoden 2023 verotuksesta sekä veroperustemuutokset vuodelle 2024.

 

Pyhäjärven kaupungin tuloverokertymiä ja tuloveroprosentteja on käsitelty aikaisemmissa yhteyksissä talouden tasapainotusohjelmassa sekä taloustoimikunnassa. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt syyskuun kokouksessaan talouden tasapainotusohjelman, jossa verotulojen osalta painelaskelma on laadittu esityksen mukaisten veroprosenttien mukaan.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Pyhäjärven kaupungin tuloveroprosentiksi vuodelle 2025 päätetään 9,10 %.

 

Päätös Talous- ja hallintojohtaja Sari Nissilä oli paikalla asiantuntijana.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Kvalt 30.10.2024     

269/02.03.01.00/2024  

 

 

Päätös