Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 30.10.2024/Asianro 5



 

Talousarvion toteutuminen ja osavuosikatsaus 31.8.2024

 

Khall 14.10.2024 § 226 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Sari Nissilä

 

Kaupunginvaltuusto on 24.6.2013 § 115 päättänyt, että jatkossa tehdään laajempi osavuosikatsaus elokuun lopun tilanteesta sekä numeerinen tuloslaskelma huhtikuun lopun tilanteesta.

 

Valtiovarainministeriön talouskatsauksen mukaan Suomen talous näyttäisi selättäneen taantuman. Bruttokansantuote (BKT) supistuu vielä 0,2 prosenttia vuonna 2024, mutta kasvu on käynnistynyt vuoden alkupuo-liskolla. Loppuvuotta kohden talouden toipumisen odotetaan vahvistuvan. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku tukevat kulutusta ja investointeja. Vuosina 2025 ja 2026 kasvu nopeutuu ja on 1,7 ja 1,5 prosenttia vuodessa. Julkisiin menoihin kohdistuvat säästöt ja verojen korotus hidastavat kotimaisen kysynnän kasvua ja nostavat hintoja ennustejakson alussa, kun taas työllisyystoimet kasvattavat työn tarjontaa läpi ennustejakson.

 

Pitkittynyt matalasuhdanne rasittaa julkista taloutta jo toista vuotta peräkkäin. Sen lisäksi vuosien 2022 – 2023 nopea inflaatio ja siitä seuranneet kustannuspaineet heikentävät julkista taloutta vielä lähivuosina. Hallituksen päättämistä sopeutustoimista huolimatta julkisyhteisöjen alijäämät pienenevät hitaasti

 

Vuoden lopulla voimistunut laskusuhdanne leikkasi verotuloja, samalla kun julkisten alojen nopea palkkojen ja muiden kustannusten nousu kasvatti menoja. Kasvavat korkomenot sekä varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvät menot painoivat valtion taloutta. Myös hyvinvointialueiden ensimmäinen toimintavuosi alkoi syvästi alijäämäisenä.

 

Rakentaminen on ollut jyrkässä laskussa, mutta lasku näyttäisi nyt pysähtyneen. Korkojen lasku piristää rakentamista. Kone- ja laiteinvestoinnit ovat kasvaneet taantumasta huolimatta. Investointeja ovat kasvattaneet energiamurros ja etenevä digitalisaatio. Erityisesti energiantuotantoon liittyvät investoinnit ja halpaa sähköä hyödyntävä tuotanto ovat kasvaneet. Investoinnit näille aloille tulevat jatkumaan myös tulevina vuosina, sillä investointisuunnitelmia Suomeen on ennätyksellisen paljon.

 

Talousarvion menot ja tulot 1.1. – 31.8.2024 ovat toteutuneet hallintopalvelujen, maaseutupalvelujen, hyvinvointipalvelujen sekä teknisten palvelujen osalta vuoden 2024 talousarviossa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. 

 

Pyhäjärven kaupungin kunnallisveron tuotto perustuu 9,10 veroprosenttiin. Vuodelle 2024 kunnallisveron tuotoksi on budjetoitu 7,46 miljoonaa euroa. Kunnallisverojen tuoton toteutuma 31.8.2023 oli 6.059.556 euroa ja toteutuma 31.8.2024 oli 5.257.414 euroa. Vuoden 2023 kunnallisverotulojen tammikuun tilitys sisälsi verotulokertymää vuoden 2022 joulukuulta, joka on vaikuttanut siihen, että vuoden 2023 tammikuun verotulotilitys oli huomattavasti suurempi muihin kuukausiin verrattuna. Joulukuussa 2022 Pyhäjärven kaupungin veroprosentti oli vielä 21,75, joka vaikutti osaltaan tammikuun 2023 verotulotilitykseen.

 

Vuoden 2024 yhteisöveron tuotoksi on budjetoitu 1,36 miljoonaa euroa. Yhteisöveron tuoton toteutuma 31.8.2023 oli 1.351.514 euroa ja toteutuma 31.8.2024 oli 906.677 euroa.

 

Verotulojen toteutuma 31.8.2024 oli yhteensä 6.854.862 euroa, joka on 64 % kuluvan vuoden talousarviosta.

 

Valtionosuuksien toteutuma kuluvan vuoden elokuussa oli yhteensä 1.723.059 euroa, joka on 63,1 % kuluvan vuoden talousarviosta.

 

Pyhäjärven kaupungin ulkoiset toimintatuotot olivat vuoden 2024 toisen kolmanneksen lopussa 3,4 miljoonaa euroa, joka on 86,7 % budjetoidusta. Ulkoiset toimintakulut kuluvan vuoden elokuun lopussa olivat 11,6 miljoonaa euroa, joka on 63,9 % budjetoidusta. Elokuun lopun toteutumatietojen mukainen vuosikate oli 8.395 euroa.

 

Kaupungin varainhoidon tavoitteena on ollut pitkällä aikavälillä (5 – 10 vuotta) saavuttaa keskimäärin 5 %:n tuotto vuosittain. Pyhäjärven kaupungin varainhoitajina ovat toimineet vuoden 2019 alusta alkaen Evli sekä Nordea. Evlin kolmen vuoden tuotto on ollut 8,31 % sekä tuotto vuoden alusta on ollut 7,23 %.  Nordean varainhoidon tuottoprosentti vuoden alusta on ollut 5,89 % sekä raportointikauden alusta alkaen 33,94 %. Ålandsbankenin vuoden tuotto sijoitukselle on ollut 9,85 %. Sijoitussalkkujen markkina-arvot olivat elokuun lopussa: Evli 6.312.817 euroa (5.980.569 euroa 31.12.2023) ja Nordea 5.264.000 euroa (4.970.261 euroa 31.12.2023) ja Ålandsbanken 790.546 euroa (787.421 euroa 31.12.2023).

 

Elokuun lopussa investointien kustannukset vähennettynä rahoitusosuuksilla olivat yhteensä 1,3 Meuroa. Investointien toteutuminen talousarvioon verrattuna oli 56 %. Suurin investointikohde kuluvana vuonna on kaavateiden korjaus.

 

Vuodelle 2024 on budjetoitu talousarviolainanottoon 6.500.000 euroa, joka on nostettu kaupunginhallituksen päätöksillä 5.2.2024 § 36 (4,5 M€) ja 17.6.2024 § 157 (2,0 M€).

 

Väestötietojärjestelmän rekisterin mukainen asukasluku elokuun lopussa oli 4.727. Vuoden lopun tilanteeseen verrattuna vähennystä oli 29 asukasta. Elokuun lopun väestömäärän tilanteeseen on vaikuttanut opiskelijoiden muuttaminen koulutuspaikkakunnille. Työttömyysaste elokuun lopussa oli 11,6 %, (31.8.2023 työttömyysaste oli 12,0 %).

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi talous-arvion toteutumisen sekä osavuosikatsauksen 31.8.2024.

 

Päätös Talous- ja hallintojohtaja Sari Nissilä esitteli talousarvion toteutumisen ja osavuosikatsauksen 31.8.2024 kaupunginhallitukselle.

Sari Paavola saapui kokoukseen klo 18.26.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

Hyvinvointijohtaja Jouni Tilli ja maaseutujohtaja Pasi Liikanen poistuivat kokoukseksta klo 18.38.

 

 

 

Kvalt 30.10.2024     

37/02.02.02/2024  

 

 

 

Päätös