Dynasty tietopalvelu
Pyhäjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 08.09.2025/Asianro 6


Kokousasian teksti

Kaupunginvaltuuston kokouksen 30.6.2025 päätösten täytäntöönpano

 

Khall 08.09.2025         

16/00.02.01/2025         

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Kuntalain (410/2015) 39 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain mukaan valtuuston päätösten täytäntöönpanosta vastaamiseen olennaisen osana kuuluu päätösten laillisuuden valvonta. Valvonta antaa mahdollisuuden korjata laillisuusvirheet, jotka muuten voivat johtaa valituksiin.

 

Valvonta kohdistuu samoihin seikkoihin, joiden perusteella voi kuntalain 135 §:n nojalla tehdä kunnallisvalituksen, eli menettelyvirheisiin, toimivallan ylityksiin ja muihin laillisuusvirheisiin. Valvonnan kohteena ovat kaikki valtuuston päätökset niiden valituskelpoisuudesta riippumatta. Vaikka päätös ei olisikaan kuntalain mukaan valituskelpoinen, se voi kuitenkin vaatia täytäntöönpanotoimia ja siten kunnanhallituksen laillisuusvalvontaa.

 

KuntaL 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan KuntaL 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Silloinkaan kun päätös pannaan täytäntöön ennen sen lainvoimaisuutta, täytäntöönpano ei yleensä voi tapahtua ennen pöytäkirjan tarkastamista. Tämä koskee myös päätöksiä, jotka kuntalain mukaan on pantava tai voidaan heti panna täytäntöön.

 

Kaupunginvaltuuston pöytäkirjaan on kirjattu seuraavat pykälät:

 

- § 45 Kokouksen avaaminen

- § 46 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

- § 47 Pöytäkirjantarkastajien valinta

- § 48 Työjärjestyksen hyväksyminen

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa päätökset §:t 45 – 48 tehdyiksi lain ja hallintosäännön mukaisesti.

 

Päätös

 

 

 

- § 49 Talousarvion toteutuminen 30.4.2025

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsi talouden toteutuman 30.4.2025 tiedoksi kokouksessaan 30.6.2025.

 

Päätös

 

 

- § 50 Kuntavaali 2025 / Tuloksen vahvistaminen

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto on merkinnyt kuntavaalien 2025 tuloksen kokouksessaan 30.6.2025 tiedoksi.

 

 Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi 11.8.2025 saapuneen Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuden päätöksen koskien Pyhäjärven keskusvaalilautakunnan tekemää kuntavaalin tuloksen vahvistamista koskevaa päätöstä. HAO:n päätös ei ole vielä lainvoimainen.

 

Päätös

 

 

- § 51 Valtuuston vaalilautakunnan valitseminen toimikaudeksi

1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 52 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien

valinta toimikaudeksi 1.6.2025 – 31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 53 Kunnan keskusvaalilautakunnan asettaminen toimikaudeksi

1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 54 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta toimikaudeksi 1.6.2025-

31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 55 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta

toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 56 Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien

valinta toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 57 Hyvinvointilautakunnan jäsenten valinta toimikaudeksi 1.6.2025-

31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 58 Teknisen lautakunnan jäsenten valinta toimikaudeksi 1.6.2025-

31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 59 Jäsenten valinta teknisen lautakunnan lupajaostoon

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 60 Jäsenten valinta maaseutulautakuntaan toimikaudeksi

1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 61 Jäsenten valinta Haapajärven kaupungin

ympäristölautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille ja Haapajärven kaupungille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 62 Jäsenen ja varajäsenen valinta alueelliseen jätelautakuntaan

toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille ja Ylivieskan kaupungille.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 63 Jäsenten valinta Jokilatvan alueopiston johtokuntaan

toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille ja Jokilatvan opistolle.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 64 Jäsenten valinta Jokilaaksojen musiikkiopiston kuntayhtymän

yhtymävaltuustoon toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille ja Jokilaaksojen musiikkiopistolle.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 65 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta toimikaudeksi

1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille ja maanmittauslaitokselle.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 66 Jäsenen ja varajäsenen valinta Oulun poliisilaitoksen

neuvottelukuntaan toimikaudeksi 1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille ja Oulun poliisilaitokselle.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 67 Oulun käräjäoikeuden lautamiesten valinta toimikaudeksi

1.6.2025-31.5.2029

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 96.1 §:n tarkoittamia esteitä päätöksen täytäntöönpanolle ei ole ja päättää panna päätöksen täytäntöön. Päätös on lähetetty tiedoksi valituille ja Oulun käräjäoikeudelle.

 

Kunnallisvalitusta päätöksestä ei ole tehty kuntalain 138 §:n säätämänä valitusaikana.

 

Päätös

 

 

- § 68 Valtuutettujen aloitteet

 

Valtuutetun aloite / Aila Kauranen

Valmiussuunnitelman laatiminen

Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin poliittisissa luottamustehtävissä toimivien henkilöiden turvaksi toimintasuunnitelma poikkeustilanteiden varalle.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen hyvinvointipalveluiden ja hallintopalvelujen valmisteltavaksi.

 

Päätös

 

 

Valtuutettujen aloite / Kristillisdemookraattien valtuustoryhmä – Pyhäjärven Perussuomalaiset valtuustoryhmä

Tukipiste digitaalisten palveluiden käyttöön

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen hallintopalvelujen valmisteltavaksi.

 

Päätös

 

 

Valtuuttujen aloite / Kristillisdemookraattien valtuustoryhmä – Pyhäjärven Perussuomalaiset valtuustoryhmä

Levähdyspenkkien lisääminen kävely- ja pyöräilyreiteille sekä esteettömyyden huomioiminen suunnittelussa

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen teknisten palvelujen valmisteltavaksi.

 

Päätös