RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.10.2025/Pykälä 261
Lausunto / Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman 2026-2029 luonnos sekä ympäristöselostus
Khall 14.10.2025 § 261
317/00.04.00/2025
Valmistelija Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi
Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on päättänyt 22.9.2025 lähettää lausunnolle ja nähtäville maakuntaohjelma 2026–2029-luonnoksen ja ympäristöselostuksen ajalle 25.9.-27.10.2025. Pohjois-Pohjanmaan liitto pyytää kunnilta lausuntoa maakuntaohjelman luonnoksesta ja siihen liittyvästä ympäristöselostuksesta.
Nykyinen maakuntaohjelma vuosille 2022–2025 laadittiin hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin missä nyt elämme. Muuttunut kansainvälinen toimintaympäristö, talouskehitys ja muun muassa aluehallinon uudistus ovat luoneet tarpeen tarkastella uudelleen aluekehittämisen tavoitteita ja valintoja. Tarkastelusta muodostetaan uusi maakuntaohjelma vuosille 2026–2029.
Maakuntaohjelmassa esitetään maakunnan kehittämisen visio, aluekehittämisen arvot ja maakunnan kehittämisen painopisteet lähivuosille. Ympäristöselostuksessa arvioidaan maakuntaohjelman toteuttamisen ympäristövaikutukset. Pohjois-Pohjanmaan maakunta-ohjelman teemat ja näkökulmat muodostuvat maakunnan toimijoille yhteisistä asioista, joiden edistämiseksi tarvitaan maakunnallista yhteistyötä ja erilaisia voimavaroja.
Uudessa maakuntaohjelmassa painotetaan osallistavaa prosessia. Prosessin kautta on muotoutunut näkemys maakunnan kehittämisen suunnasta, tulevaisuuden tavoitetilasta eli visiosta ja sitä täsmentävistä strategisista kehittämisteemoista. Ohjelmassa esitetyt sanalliset ja mittaripohjaiset tavoitteet vastaavat kysymykseen siitä, mitä tuloksia ja vaikutuksia maakunnassa halutaan saada aikaan ohjelmakaudella.
Pohjois-Pohjanmaa liitto pyytää lähettämään lausunnon viimeistään 27.10.2025 klo 15.00 sähköpostiosoitteeseen
kirjaamo@pohjoispohjanmaa.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää antaa kokouksessa jaetun liitteen mukaisen lausunnon Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelmasta 2026-2029 sekä ympäristöselostuksesta Pohjois-Pohjanmaan liitolle.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.