Dynasty tietopalvelu
Pyhäjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.10.2025/Pykälä 255


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 13-2025 Osavuosikatsaus 31.8.2025
(pdf 5.25 mb)

Kokousasian teksti

 

Talousarvion toteutuminen ja osavuosikatsaus 31.8.2025

 

Khall 14.10.2025 § 255  

3/02.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Sari Nissilä

 

Kaupunginvaltuusto on 24.6.2013 § 115 päättänyt, että jatkossa tehdään laajempi osavuosikatsaus elokuun lopun tilanteesta sekä numeerinen tuloslaskelma huhtikuun lopun tilanteesta.

 

Valtiovarainministeriön taloudellisen katsauksen mukaan Suomen talous toipuu kauppakiistojen ja epävarmuuden varjossa. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen BKT kasvaa tänä vuonna 1 prosentin vauhtia. Kasvu nopeutuu ensi vuonna 1,5 prosentin tuntumaan ja edelleen hieman vuonna 2027.

 

Kesän aikana kertyneet tiedot vahvistivat käsitystä, että nimenomaan yksityinen kulutus jarruttaa talouden elpymistä Suomessa. Vaikka kotitalouksien ostovoima kasvaa, pelko työttömyydestä syö kotitalouksien luottamusta tulevaisuuteen. Kuluttamisen sijaan kotitaloudet laittavat normaalia suuremman osuuden kasvavista tuloistaan säästöön.

 

Tänä vuonna investoinnit kasvavat selvästi kahden laskuvuoden jälkeen. Rakentamisessa tilanne on kuitenkin edelleen heikko. Varsinkin asuntorakentamisessa elpyminen on hidasta, sillä kauppamäärien noususta huolimatta asuntomarkkinat eivät ole vielä toipuneet normaalitasolle. Energiasiirtymään ja uuden teknologian käyttöönottoon liittyvät investoinnit sen sijaan kasvavat vauhdilla. Investointisuunnitelmia Suomeen on ennätysmäisen paljon ja tänä vuonna suunnitelmista on päästy myös toteutukseen. Investoinneissa on sekä puhdasta energiaa tuottavia että käyttäviä hankkeita. Investointeja lisäävät myös puolustushankinnat.

 

Talousarvion menot ja tulot 1.1. – 31.8.2025 ovat toteutuneet hallintopalvelujen, maaseutupalvelujen, hyvinvointipalvelujen sekä teknisten palvelujen osalta vuoden 2025 talousarviossa asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

 

Pyhäjärven kaupungin kunnallisveron tuotto perustuu 9,10 veroprosenttiin. Vuodelle 2025 kunnallisveron tuotoksi on budjetoitu 7,46 miljoonaa euroa. Kunnallisverojen tuoton toteutuma 31.8.2024 oli 5.257.414 euroa ja toteutuma 31.8.2025 oli 5.270.130 euroa.

 

Vuoden 2025 yhteisöveron tuotoksi on budjetoitu 1,25 miljoonaa euroa. Yhteisöveron tuoton toteutuma 31.8.2024 oli 906.677 euroa ja toteutuma 31.8.2025 oli 714.462 euroa.

 

Verotulojen toteutuma 31.8.2025 oli yhteensä 6.891.497 euroa, joka on 64,8 % kuluvan vuoden talousarviosta.

 

Valtionosuuksien toteutuma kuluvan vuoden elokuussa oli yhteensä 2.683.440 euroa, joka on 68,2 % kuluvan vuoden talousarviosta.

 

Pyhäjärven kaupungin ulkoiset toimintatuotot olivat vuoden 2025 toisen kolmanneksen lopussa 2,6 miljoonaa euroa, joka on 67,4 % budjetoidusta. Ulkoiset toimintakulut kuluvan vuoden elokuun lopussa olivat 12,3 miljoonaa euroa, joka on 64,7 % budjetoidusta. Elokuun lopun toteutumatietojen mukainen vuosikate oli -276.703 euroa.

 

Kaupungin varainhoidon tavoitteena on ollut pitkällä aikavälillä (5 – 10 vuotta) saavuttaa keskimäärin 5 %:n tuotto vuosittain. Pyhäjärven kaupungin varainhoitajina ovat toimineet vuoden 2019 alusta alkaen Evli sekä Nordea. Evlin kolmen vuoden tuotto on ollut 20,65 % sekä tuotto vuoden alusta on ollut 1,56 %.  Nordean varainhoidon tuottoprosentti vuoden alusta on ollut 2,91 % sekä raportointikauden alusta alkaen 40,97 %. Ã…landsbankenin vuoden tuotto sijoitukselle on ollut 5,17 %. Sijoitussalkkujen markkina-arvot olivat elokuun lopussa: Evli 6.574.720 euroa (6.425.626 euroa 31.12.2024) ja Nordea 5.542.222 euroa (5.384.796 euroa 31.12.2024) ja Ã…landsbanken 673.831 euroa (753.360 euroa 31.12.2024).

 

Elokuun lopussa investointien kustannukset vähennettynä rahoitusosuuksilla olivat yhteensä 3,95 Meuroa. Investointien toteutuminen talousarvioon verrattuna oli 134,3 %. Suurin investointikohde kuluvana vuonna on Virkkulan kiinteistön hankkiminen. Investointien osalta talousarvioon on tulossa vielä muutoksia kuluvan vuoden aikana.

 

Vuodelle 2025 on budjetoitu talousarviolainanottoon 6.800.000 euroa, josta on nostettu 4.800.000 euroa kaupunginhallituksen päätöksellä 10.2.2025 § 34.

 

Väestötietojärjestelmän rekisterin mukainen asukasluku elokuun lopussa oli 4.584. Vuoden lopun tilanteeseen verrattuna vähennystä oli 125 asukasta. Elokuun lopun väestömäärän tilanteeseen on vaikuttanut opiskelijoiden muuttaminen koulutuspaikkakunnille. Työttömyysaste elokuun lopussa oli 11,8 %, (31.8.2024 työttömyysaste oli 11,6 %).

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle tiedoksi talousarvion toteutumisen sekä osavuosikatsauksen 31.8.2025.

 

Päätös 

Osavuosikatsauksen 31.8.2025 esittelivät kaupunginhallitukselle:

Hyvinvointipalvelut, hyvinvointijohtaja Jouni Tilli

Teknisen palvelut ja investoinnit, tekninen johtaja Sami Laukkanen

Hallintopalvelut, talous- ja hallintojohtaja Sari Nissilä

Jouni Tilli ja Sami Laukkanen poistuivat kokouksesta klo 18.35.

 Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.