RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 123
Positiivisesti poikkeava persoona 2026
Khall 09.06.2026 § 123
194/00.04.02/2026
Valmistelija Hallintosihteeri Aino Jompa
Pyhäjärven kaupungissa on Kihupäivien yhteydessä perinteisesti julkistettu Positiivisesti Poikkeava Persoona. PPP:ksi nimetään henkilö, joka uutteralla työllään ja toiminnallaan edesauttaa Pyhäjärven menestystä esimerkiksi elinkeinoelämän tai kulttuurin alueella.
Kaupunginhallitus on pyytänyt esitykset vuoden 2026 PPP-henkilöksi Pyhäjärven Sanomissa 20.5.2026 olleella ilmoituksella 5.6.2026 klo 15.00 mennessä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik
Päätösehdotus
Kaupunginhallitukselle esitellään ehdotukset, minkä jälkeen kaupunginhallitus päättää nimetä vuoden 2026 PPP:ksi pyhäjärvisen henkilön, jonka nimi julkistetaan Kihupäivien yhteydessä. Kaupunginhallitus valitsee edustajansa julkistamistilaisuuteen.
Päätös
Kaupunginhallitus nimesi vuoden 2026 PPP:n, jonka nimi julkistetaan Kihupäivien yhteydessä. Kaupunginhallitus valitsi edustajiksi julkistamistilaisuuteen Jouni Jussinniemen ja Jukka Tikanmäen.