RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 107
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Khall 09.06.2026 § 107
10/00.02.01/2026
Hallintosäännön (Kvalt 10.12.2024 § 89) 146.3 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Pöytäkirjan tarkastamiseen liittyy oikeusvaikutuksia. Vakiintuneen käsityk-sen mukaan päätöksen katsotaan syntyvän vasta sitä koskevan pöytäkirjan tarkastamisella. Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että pöytä-kirja on tarkastettu.
Pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti toisena arkipäivänä kokouksesta. Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen julkaistaan yleisesti nähtäväksi, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu Pyhäjärven kaupungin verkkosivuilla kolmantena päivänä kokouksesta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik
Päätösehdotus Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi kaksi jäävitöntä jäsentä.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jarmo Halonen ja Heli Hänninen.