RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 67
Kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös vuodelta 2025
Tarkltk 18.05.2026 § 67
72/02.02.01/2026
Valmistelija Puheenjohtaja Aila Kauranen
Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin kaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenille ja asianomaisen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Jos tilintarkastaja havaitsee, että kaupungin hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voi kohdistaa valtuustoon.
Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kaupunginhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta
Kaupunginhallitus on käsitellyt Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätöksen 31.3.2026 § 65. Tilinpäätös osoittaa --2.025.583,04 euron alijäämää.
KPMG Oy:n Ab:n vastuullinen tiintarkastaja Heidi Hyry on antanut 11.5.2026 tilitarkastuskertomuksen Pyhäjärven kaupungin vuoden 2025 hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastamisesta. Tilintarkastuskertomukseen ei sisälly kuntalain 125 §:ssä tarkoitettua tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta.
Vastuullinen tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.
Esittelijä Puheenjohtaja Aila Kauranen
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
- merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi vuodelta 2025;
- hyväksyy tilinpäätöksen vuodelta 2025;
- päättää myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueen johtaville tilivelvollisille viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2025;
- päättää, että tilikauden alijäämä -2.025.583,04 euroa siirretään taseen oman pääoman yli- / alijäämätilille.
Päätös
Tarkastuslautakunta
- esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2025;
- esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy tilinpäätöksen vuodelta 2025;
- esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville tilivelvollisille viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2025;
- esittää kaupunginvaltuustolle, että tilikauden alijäämä -2025.583,04 euroa siirretään taseen oman pääoman yli-/alijäämätilille.