RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 23.06.2026/Asianro 6
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma ja arvioinnin työohjelma
Tarkltk 23.06.2026
324/00.03.01/2025
Valmistelija Puheenjohtaja Aila Kauranen
Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on:
- valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
- arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;
- arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;
- huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;
- valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;
- valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Sen lisäksi mitä kuntalain 121 §:ssä säädetään tarkastuslautakunnan tehtävistä on kerrottu hallintosäännön 72-73 §:ssä (kvalt 10.12.2024 § 89).
Tarkastuslautakunnan arviointityötä ohjaamaan laaditaan valtuustokauden ajaksi ohjeellinen arviointisuunnitelma. Suunnitelmassa määritellään arviointityön suorittamisen perusteet menetelmineen ja aikatauluineen. Suunnitelmaan kirjataan neljälle vuodelle arvioinnin painopistealueet niin, että valtuustokauden aikana kaikki palvelualueet tulevat käsiteltyä.
Arviointisuunnitelmaa täsmennetään vuosittain tarkastuslautakunnan sisäiseen käyttööntarkoitetulla työohjelmalla. Työohjelmaan määritellään tarkemmin kokousajat, arviointikohteet sekä -arviointimenetelmät, haastateltavat henkilöt ja arvioinnin pohjaksi kerättävä tausta-aineisto.
Tarkastuslautakunta päättänyt työohjelman vuoden 2026 kevätkaudelle 11.12.2025 § 88.
Esittelijä Puheenjohtaja Aila Kauranen
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta keskustelee tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelmasta 2025-2028 ja arvioinnin vuoden 2026 syyskauden työohjelmasta.
Päätös