Dynasty tietopalvelu
Pyhäjärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.09.2026/Pykälä 156


Kokousasian teksti

 

Jäsenen nimeäminen Pyhäjärven kaupungin arviointiryhmään sekä kannanotto ryhmän
puheenjohtajasta

 

Khall 08.09.2026 § 156  

280/00.04.00/2026  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

 Kuntalain (410/2015) 118 §:n mukaan kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet turvata asukkailleen lainsäädännössä edellytetyt palvelut sekä ryhtyä toimenpiteisiin palvelujen edellytysten turvaamiseksi, jos jokin kolmesta 118 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuista erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyn edellytyksistä täyttyy.

 

 Mainitun lain 118 §:n 3 momentin mukaan arviointimenettely voidaan käynnistää, jos asukasta kohden laskettu kertynyt alijäämä on kunnan viimeisessä konsernitilinpäätöksessä vähintään 1000 euroa ja sitä edeltäneenä vuonna vähintään 500 euroa, tai rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavat talouden tunnusluvut ovat kahtena vuonna peräkkäin täyttäneet 118 § 3 momentissa mainitut raja-arvot.

 

 Pyhäjärven kaupungin vuoden 2024 konsernitilinpäätöksen asukasta kohden laskettu kertynyt alijäämä on 816 euroa ja vuoden 2025 vastaava alijäämä on 1 362 euroa (ml. muut omat rahastot). Näin ollen arviointimenettelyn käynnistämisen kriteeri täyttyy.

 

 Selvitystä varten asetetaan laissa säädetyn menettelyn mukaisesti arviointiryhmä, jonka jäsenistä yhden nimeää valtiovarainministeriö ja yhden asianomainen kunta. Lisäksi valtiovarainministeriö nimeää asianomaista kuntaa kuultuaan arviointiryhmän puheenjohtajaksi mainituista tahoista riippumattoman henkilön.

 

 Tarkoituksena on, että valtiovarainministeriö nimeää Pyhäjärven kaupunkia koskevan arviointiryhmän puheenjohtajaksi hallintotieteiden maisteri Antero Aleniuksen ja valtiovarainministeriön edustajaksi neuvottelevan virkamiehen Minnamaria Korhosen. Valtiovarainministeriö pyytää kunnan kannanottoa edellä mainitusta puheenjohtajasta ja ilmoitusta kunnan jäsenestä.

 

 Kunta voi lisäksi nimetä harkintansa mukaan enintään kaksi muuta henkilöä, joilla on oikeus osallistua arviointiryhmän kokouksiin. Viimeksi mainituista yhden tulee edustaa kunnan henkilöstöä. Laissa tarkoitettuna arviointiryhmän kunnan jäsenenä toimii kuitenkin vain kunnan tämän kirjeen perusteella nimeämä henkilö. Valtiovarainministeriö tulee nimeämään arviointiryhmän sihteerin ja tarvittavat asiantuntijat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää

1. nimetä varsinaisen jäsenen arviointiryhmään;

2. nimetä kaksi muuta kaupungin edustajaa arviointiryhmään ja

3. esittää kantansa arviointiryhmän puheenjohtajasta.

 

Päätös 

 Kaupunginhallitus päätti

1.      nimetä varsinaiseksi jäseneksi arviointiryhmään kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemen;

2.      nimetä kaupungin edustajaksi arviointiryhmään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäen sekä kaupungin henkilöstön edustajaksi arviointiryhmään talous- ja henkilöstösihteeri Jaana Tikkasen ja

3.      puoltaa puheenjohtajaesitystä.

 

Pöytäkirja tarkistettiin tämän asian osalta kokouksessa.