RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituksen vireilletulosta päättäminen / ent. Saha-alueen kortteleiden kaavamuutos
Khall 05.09.2022 § 224
Valmistelija Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi
Kaupunki on neuvotellut PRT-Wood Oy:n kanssa asemakaavan muutoksen laadinnasta koskien entistä Pyhäsalmen sahan aluetta. Alue on sahatoiminnan jälkeen ollut pienimuotoisessa teollisuuskäytössä ja suurin osa alueesta on otettavissa muuhun kuin teollisuuskäyttöön.
Kaavoituksen käynnistämisestä ja yhteistyöstä valmistellun sopimuksen hyväksymistä käsitellään samassa kaupunginhallituksen kokouksessa.
Tavoitteena on, että asemakaavaehdotus valmistuu v. 2023 loppuun mennessä. Kaavamuutos kohdistuu Pyhäsalmen asemakaava-alueen kortteleihin 1027 ja 1613. Kaavamuutoksella tavoitellaan entisen saha-alueen osien kaavoittamista mm. virkistysalueiksi ja mahdollistamaan satama-alueen jatkokehittämisen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunki ryhtyy entisen Saha-alueen kortteleiden kaavamuutoksen laadintaan, joka kohdistuu Pyhäsalmen asemakaava-alueen kortteleihin 1027 ja 1613.
Valtuuston päätös julkaistaan MRL:n 63 §:n ja MRA 30 §:n mukaisena kaavamuutoksen vireilletulon ilmoituksena.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
Kvalt 26.09.2022 § 75
247/10.03.01.03.00/2022
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |