RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 08.09.2025/Asianro 16
Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle / Ehdotus hallituksen esitykseksi taiteen perusopetuksesta annetun lainsäädännön uudistamiseksi
Khall 08.09.2025
274/00.04.00/2025
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Tilli Jouni, tanssiopisto Uusikuun ja Jokilatvan opiston rehtori Oja Kim
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää 18.6.2025 päivätyllä lausuntopyynnöllä (VN/18125/2025) lausuntoa koskien ehdotusta taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Lausunto on annettava 30.9.2025 mennessä.
Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan taiteen perusopetusta koskeva laki. Lisäksi esitetään muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia ja eräitä muita lakeja.
Esityksen mukaan taiteen perusopetuksen laskennallisen valtionosuusrahoituksen suoritteena säilyisi edelleen opetustunti. Rahoitus perustuisi vuosittain tarkistettavaan yksikköhintaan. Valtionosuuslaskenta perustuisi toteutuneiden opetustuntimäärien lisäksi opetukseen osallistuvien oppilaiden määrään sekä oppimäärän suorittaneiden oppilaiden määrään.
Esityksessä taiteen perusopetusta ehdotetaan opetettavan jatkossa kahden (yleinen ja laaja) oppimäärän sijaan yhden, 50 opintopisteen laajuisen (1 000 h) oppimäärän mukaan. Esimerkiksi Pyhäjärven kaupungin ylläpitämä tanssiopisto Uusikuu sekä Jokilatvan opisto antavat tällä hetkellä yleisen oppimäärän (500 h) perusteiden mukaista opetusta.
Laissa säädettäisiin myös valtionavustuksella rahoitettavasta uudesta vastuutehtävästä sekä valtion opetushallintoviranomaisten tietojensaantioikeudesta. Laissa säädettäisiin koulutuksen järjestäjistä, koulutuksen järjestämisestä sekä järjestäjien keskinäisestä ja muiden yhteisöjen kanssa toteutettavasta yhteistyöstä.
Taiteen perusopetus säilyisi edelleen tavoitteellisesti etenevänä eri taiteenalojen koulutusmuotona, joka tukisi mahdollisuuksia hakeutua eri taiteenalojen jatko-opintoihin. Ehdotus on valmisteltu siten, että sen sisältämät uudistukset ovat pääosin toteutettavissa valtiontalouden näkökulmasta kustannusneutraalisti. Valtionosuusrahoitteisten oppilaitosten määrän lisääminen ja opetustarjonnan laajentaminen edellyttäisi kuitenkin työryhmän esitykseen sisältyvää 10 miljoonan euron lisäystä valtion talousarvioon.
Lausuntoluonnos on liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää antaa liitteen mukaisen lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriölle koskien esitystä taiteen perusopetuksesta annetun lain uudistamiseksi.
Päätös