RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Lupajaosto
Esityslista 18.09.2025/Asianro 6
Poikkeaminen tilalla 626-403-32-26 TUULENSUU
Lja 18.09.2025
269/10.03.00.02/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Laukkanen Sami
Hakijat omistavat tilan 626-403-32-26 TUULENSUU. Rakennuspaikka sijaitsee Pyhäjärvellä Tikansaaressa ja siellä vaikuttaa Tikansaaren ranta-asemakaava. Rakennuspaikalla ei ole kaavamerkintää, vaan se on rajattu pois ranta-asemakaavasta.
Rakennusvalvonnan rakennusrekisterin mukaan tilalla on v. 1960 valmistunut loma-asunto 31m2 sekä talousrakennukset v. 1964 valmistunut 10m2 ja v. 1961 valmistunut 12m2.
Rakennushanke edellyttää kunnan toimivallassa olevaa poikkeamista aitan sijainnin rakennettavaksi ranta-asemakaavan merkityn alueen ulkopuolella.
Kunta voi erityisestä syystä myöntää RakL 57 §:n mukaan poikkeuksen AKL:ssa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, jossa kysymys on uuden rakennuksen rakentamisesta tai olevan rakennuksen laajentamisesta ranta-alueelle.
Naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon, tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen RakL 64 §:n (751/2023) mukaisesti. Hakija on kuullut naapurit.
Hanke ei aiheuta rakentamislain 57 §:n tarkoittamaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei aiheuta eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.
Esittelijä Tekninen johtaja Laukkanen Sami
Päätösehdotus
Poikkeamislupahakemuksen tarkoittama rakennuspaikka on ranta-asemakaavan ulkopuolella oleva kaavaan rajautuva vanha rakennuspaikka ja hakemuksen mukainen poikkeaminen ei aiheuta RakL 57 §:n tarkoittamia haittoja.
Lupajaosto päättää myöntää poikkeamisluvan rakentaa aitta 20m2 hakemuksen mukaiselle sijainnille tilalla 626-403-32-26 TUULENSUU. Lupajaoston päätös toimitetaan poikkeamisluvan hakijalle ilmoituksin, että kaupungin poikkeamispäätökseen voidaan soveltaa, mitä RakL 79 §:ssä säädetään lupa- ja valvontamaksusta.
Päätös