RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 09.09.2026/Asianro 6
Pohjoisen eKirjaston yhteistyösopimuksen uusiminen
Hyvvoltk 09.09.2026
290/12.03.02.00/2026
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Tilli Jouni, vs. vastaava kirjastonhoitaja Jääskeläinen Maiju
Pohjoisen eKirjasto on Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan kuntien välinen yhteistyö, jossa tuotetaan alueen asukkaille yleisten kirjastojen e-aineistopalveluita. Yhteistyön sopijapuolina ovat alueellista kehittämistehtävää hoitavat Oulun kaupunginkirjasto ja Rovaniemen kaupunginkirjasto sekä alueen kuntien yleiset kirjastot. Palvelukokonaisuus sisältää tällä hetkellä muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä e-sanoma- ja aikakauslehtiä, musiikin ja elokuvien suoratoistopalveluja sekä verkkokursseja.
Yhteistyöalueella on 59 kuntaa, 663 347 asukasta (2025) ja neljä kirjastokimppaa (Joki-kirjastot, Kainet-kirjastot, Lapin kirjasto ja OUTI-kirjastot). Pyhäjärven kirjasto kuuluu Joki-kirjastokimppaan. Lähtökohtana yhteistyölle on kuntien yhteinen tavoite tuottaa yhdenvertaisia ja saavutettavia e‐aineistopalveluita toiminta‐alueensa asukkaille.
Voimassa oleva yhteistyösopimus on tullut voimaan 1.10.2021 ja se on voimassa 31.12.2026 saakka. Sopimuksen mukaisesti e-aineisto-palvelujen hankinta- ja hallinnointikustannukset jaetaan kuntien kesken asukaslukujen suhteessa. Vuoden 2025 alussa Pohjoisen eKirjaston kustannukset vähenivät merkittävästi, kun alueen kunnat liittyivät kansalliseen E-kirjastoon ja osa palveluista siirtyi sen piiriin. Pohjoisen eKirjaston sopimukseen tehtiin tätä koskevat muutokset erillisellä muutossopimuksella vuonna 2024.
Nykyinen sopimuskausi päättyy vuoden 2026 lopussa. Yhteistyön turvaamiseksi sopimus on tarpeen uusia. Uusi sopimus on valmisteltu nykyisen sopimuksen pohjalta. Uusi sopimus on voimassa toistaiseksi, ja se tulee voimaan 1.1.2027. Uusi sopimus päättyy vuoden kuluttua siitä, kun yhteisiä e-aineistopalveluja ei enää ole käytössä.
Kustannustenjako säilyy kunnan asukaslukuun perustuvana. Vuonna 2027 e-aineisto-palveluiden kustannukset ovat 0,35 euroa/asukas ja ylläpitokustannukset 0,02 euroa/asukas. Maksuihin tehdään vuosikorotukset. Kuntakohtainen arvio Pohjoisen eKirjaston kustannuksista vuonna 2027 on Pyhäjärven osalta 1684 euroa.
Yhteistyön jatkaminen turvaa kirjastojen e-aineistopalveluiden saatavuuden ja monipuolisuuden sekä kustannustehokkaan hankinnan ja ylläpidon. Sopimusmalli mahdollistaa palveluiden kehittämisen ja mukauttamisen tulevaisuudessa sekä varmistaa kuntalaisten tasavertaiset palvelut laajalla alueella.
Yhteistyösopimus on liitteenä.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Tilli Jouni
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy Pohjoisen eKirjaston uusitun yhteistyösopimuksen ja valtuuttaa hyvinvointijohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös