Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhäjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhajarvi.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 31.05.2022/Pykälä 42



 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sekä kuntien ateria- ja puhtauspalveluiden in-house yhtiöiden perustaminen sekä osakas- ja perustamissopimusten hyväksyminen / Pyhäjärven kaupungin liittyminen in-house yhtiöön

 

Khall 23.05.2022 § 138 

 

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi

 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on 21.3.2022 hyväksynyt periaatepäätöksen, jonka mukaan osana koko Pohjois-Pohjanmaan ateria- ja puhtauspalveluiden järjestämistä voidaan perustaa enintään kolme uutta alueellista in-house -yhtiötä.

 

Pohjois-Pohjanmaan kunnista in-house -yhtiöiden valmisteluun on myönteisen kannan ilmaissut 27 kuntaa. Kunnat sekä hyvinvointialue ovat nimenneet edustajansa in-house -yhtiöitä valmistelevaan ohjausryhmään.  Ohjausryhmä on asettanut keskuudestaan valmisteluryhmän, joka koostuu kuntien ja hyvinvointialueen edustajista. Valmisteluryhmä ja ohjausryhmä ovat valmistelleet in-house -yhtiöitä koskevia asioita. Työovat tukeneet juridiikan ja talouden asiantuntijat.

 

Valmistelu- ja ohjausryhmä on saattanut työnsä valmiiksi. Valmistelun aikana on laadittu mm. luonnokset osakassopimuksesta, yhtiöjärjestyksestä, yhtiön toiminnan kuvaus sekä talouslaskelmat, joista käy ilmi mm. pääomituksen tarve ja osakkuuden määräytymisperusteet. Asiakirjat ovat liittei ja niiden sisältö esitetään hyväksyttäväksi tässä päätöksessä.

 

Yhtiön käytännön perustamistoimista vastaa hyvinvointialue. Ennen palveluiden tuottamisvastuun siirtymistä yhtiöillä on huomattava määrä operatiivista valmistelutyötä, joka edellyttää sitovaa päätöstä osakkuudesta toukokuun 2022 loppuun mennessä.

 

Mikäli kunnat eivät lähde mukaan yhtiöön riittävällä laajuudella, yhtiöiden lukumäärää tarkastellaan uudelleen, jolloin yhtiöiden omistuspohja ja määrä voivat muuttua. Tämän vuoksi esitetään, että kunnan- tai kaupunginhallitus tai johtava viranhaltija tai kunnan- tai kaupunginjohtaja valtuutetaan tarvittaessa hyväksymään kunnan osallistuminen yhtiöön sen muuttuneella omistajarakenteella.

 

Päätöshistoria

-          suppea poliittinen ohjausryhmä 4.11.2021

-          ateria- ja puhtauspalveluiden ohjausryhmä 10.11.2021 ja 15.12.2021

-          VATE 11.1.2022

-          suppea poliittinen ohjausryhmä 12.1.2022

-          aluehallitus 15.3.2022

-          aluevaltuusto 21.3 2022

 

Hallintopalvelut ja tekniset palvelut ovat valmistelleet vaikutusten ennakkoarvioinnin (EVA) asiasta. Eri näkökohtien summauksena mukaan lähteminen alueelliseen in-house-yhtiöön pitää sisällään riskejä, jotka ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä ja paremmin tunnistettavia kuin yhtiön ulkopuolelle jääminen.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Kiviniemi Henrik

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää:             

1) Pyhäjärven kaupungin sitoutuvan alueellisen ateria- ja puhtauspalveluja tuottavan inhouse -yhtiön perustamiseen yhdessä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja muiden yhtiön osakkaiksi sitoutuvien organisaatioiden kanssa ja yhtiön osakkuuteen valmistelu- ja ohjausryhmän tekemien linjausten mukaisesti sekä hyväksyy kunnan ateria- ja puhtauspalvelutoiminnan siirtämisen perustettavalle yhtiölle;

2) antaa kaupunginjohtajalle ja tekniselle johtajalle oikeuden käydä tarkentavia neuvotteluja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sekä muiden yhtiön osakkaiksi sitoutuvien organisaatioiden kanssa ja sopia tarvittavat yksityiskohdat mm. rahana maksettavan yhtiön pääomituksen, lopullisten laskelmien perusteella muodostuvien tarkkojen omistusosuuksien ja osakemäärien jakautumisen, vuokra- ja palvelusopimusten ja tilintarkastajan valinnan osalta

3) valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään tarvittaessa kaupungin osallistumisen yhtiön perustamiseen sen mahdollisesti muuttuneella omistajarakenteella yhtiöön sitoutuneiden tahojen selvitessä;

4) hyväksyy Pyhäjärven kaupungin palveluksessa olevan ateria- ja puhtauspalveluiden henkilöstön siirtämisen liikkeenluovutuksena yhtiöön osana apporttijärjestelyjä tarkempien neuvottelujen ja erikseen myöhemmin hyväksyttävien sopimusten perusteella vuoden 2022 aikana;

5) hyväksyy osakassopimus-, yhtiöjärjestys- ja perustamissopimukset liitteinä olevien luonnosten mukaisesti sekä valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talous- ja hallintojohtajan tekemään em. asiakirjoihin tarvittavat lisäykset ja tarkennukset sekä allekirjoittamaan ko. asiakirjat;

6) nimeää kaupungin edustajan yhtiön yhtiökokoukseen, kaupungin edustajan nimitystoimikuntaan ja kaupungin edustajan osakasvaliokuntaan; ja

7) valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään ateria- ja puhtauspalvelutoiminnan ja siihen liittyvän henkilöstön siirtoa koskevien apportti- ja liikkeenluovutusjärjestelyiden yksityiskohdista sekä hyväksymään tarvittavat apporttisopimus-, osakeanti - ja muut apporttiasiakirjat.

 

Päätös Raija Leppäharju esitti, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Pyhäjärven kaupunki ei lähde mukaan vuoden 2023 alussa toimintansa aloittavaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja kuntien yhteiseen ateria- ja puhtauspalvelujen in-house yhtiöön. Pyhäjärven kaupunki voi halutessaan myöhemmin liittyä perustettavaan ateria- ja puhtauspalvelujen in-house yhtiöön.

Harri Lehto kannatti Raija Leppäharjun tekemää esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus asiasta, joten asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja teki äänestysjärjestys ja -tapaesityksen. Ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan päätösehdotusta (pohjaehdotusta) äänestävät JAA. Ja ne, jotka kannattavat Raija Leppäharjun esitystä, äänestävät EI. Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen äänestysjärjestyksestä ja -tavasta.

Suoritettiin äänestys, jossa annettiin neljä (4) JAA ääntä (Jouni Jussinniemi, Erkki Kärkkäinen, Katriina Tikanmäki, Teija Mykkänen) ja kolme (3) EI ääntä (Raija Leppäharju, Sirpa Pesonen-Vuorisalo, Harri Lehto).

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi äänestyksen tuloksena 4-3.
Kaupunginhallitus äänestyspäätöksellään hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen kohdat 1-7.

 

 

 

Kvalt 31.05.2022 § 42  

39/00.04.01/2022  

 

 

Päätös Pyhäjärven Perussuomalaiset ry valtuustoryhmä, Raija Leppäharju esitti, että Pyhäjärven kaupunki ei lähde mukaan vuoden 2023 alussa toimintansa aloittavaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja kuntien yhteiseen ateria- ja puhtauspalvelujen in-house yhtiöön. Pyhäjärven kaupunki voi halutessaan myöhemmin liittyä perustettavaan ateria- ja puhtauspalvelujen in-house yhtiöön.

Keskustan valtuustoryhmä, Ilpo Karvonen, Teija Mykkänen, Jere Hakkarainen ja Asko Torssonen kannattivat kaupunginhallituksen esitystä.

Erkki Jauhiainen kannatti Raijan Leppäharjun esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginhallituksen pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, joten asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen pohjaehdotusta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Pyhäjärven Perussuomalaiset ry valtuustoryhmän, Raija Leppäharjun esitystä äänestävät "EI".

Puheenjohtajan esittämä äänestysesitys ja äänestystapa hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kahdeksantoista (18) "JAA" ääntä, kahdeksan (8) "EI" ääntä ja yksi (1) tyhjä.

Puheenjohtaja totesi äänestystulokseen 18-8, 1 tyhjä viitaten, että kaupunginvaltuuston päätökseksi kohdasta 1 on tullut kaupunginhallituksen pohjaehdotus (liite).


Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen kohdat 2 - 5 yksimielisesti.


Kohta 6:

Ilpo Karvonen esitti, että kaupungin edustajaksi yhtiön yhtiökokoukseen valitaan Jarmo Halonen, nimitystoimikuntaan valitaan Eeva-Riitta Pappila ja osakasvaliokuntaan valitaan Erkki Kärkkäinen.

Jorma Leskinen pyysi neuvottelutauon. Kaupunginvaltuusto piti neuvottelutauon klo 21.31-2145. Puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi nimenhuudon. Paikalla oli 22 valtuutettua ja 5 varavaltuutettua (liite).

Ilpo Karvonen veti ennen neuvottelutaukoa tekemänsä esityksen pois.

Ilpo Karvonen esitti, että kaupungin edustajaksi yhtiön yhtiökokoukseen valitaan tekninen johtaja Sami Laukkanen, nimitystoimikuntaan valitaan Jouni Jussinniemi ja osakasvaliokuntaan valitaan Jukka Tikanmäki.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Ilpo Karvosen esityksen kohdasta 6 yksimielisesti.


Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen kohdan 7 yksimielisesti.